Hotelli Lepolampi
MEISTÄ
Tervetuloa Hotelli Lepolammelle!
Hotelli Lepolampi sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Espoossa, Nuuksion kansallispuiston vieressä. Meillä on yli 70 hotellihuonetta, sekä jopa 130 hengen tilaisuuksiin sopiva juhlasali. Erikoisalaamme ovat häät, yritystapahtumat, syntymäpäivät ja pikkujoulut. Hotellilta on hyvät yhteydet esimerkiksi Espoon keskukseen (12 km), Veikkolaan (4 km), Helsinkiin (30 km) ja Helsinki-Vantaan lentokentälle (33 km). Hotellin pihassa pysähtyy bussi numero 243, jolla pääsee sekä Espoon keskukseen, että Veikkolan.

Ikimuistoistia hetkiä
Olemme perheomisteinen hotelli
Hotelli Lepolammen historia alkoi jo 1930-luvulla. Kultaisina vuosina 60-, 70- ja 80-luvuilla Hotelli Lepolampi oli yksi Suomen merkittävimmistä juhla- ja tanssipaikoista. Uuteen omistukseen hotellikokonaisuus siirtyi vuonna 2015 ja siitä lähtien omistajaperhe on huolehtinut tilojen ja palvelujen uudistamisesta. Ravintola-, juhla- ja kokoustilat on uusittu vuosina 2015 – 2021. Suurin osa huoneista huoneista on remontoitu ja kalustettu skandinaaviseen tyyliin. Lisäksi lammen rannalta löytyvä sauna ja saunan edustustila on remontoitu ja rannalle on rakennettu viihtyisä terassi paljuineen.

HUOLEHDIMME KOKONAISUUDESTA
Panostamme vahvasti ympäristöystävällisyyteen
Hotelli Lepolampi on ympäristöystävällisyydessä hotellialan edelläkävijä. Lämmitys tuotetaan omalla maalämpöjärjestelmällä. Sähköstä merkittävä osa tuotetaan aurinkopaneeleilla, joita katoltamme löytyy noin 100 kappaletta. Käyttö- ja jätevesi ovat liitettyinä uuteen HSY:n verkostoon ja puhdistamoon, auttaa ratkaisevasti edistämään ympäristön puhtautta verrattuna paikallisten puhdistamojen käyttöön. Lisäksi ostamme palveluita kestävän vaihtoehdon tarjoavilta yrityksiltä. Esimerkkinä tästä toimii liinavaatteiden pesu, jonka ostamme ekologista ja korkeatasoista liinavaatteiden pesua tarjoavalta Comfortalta.
Ajankohtaista

Isänpäivä 12.11.2023
Lämpimästi tervetuloa viettämään isänpäivää sunnuntaina 12.11.2023. Päivän kattaukset ovat klo 12 ja klo 14:30 Isänpäivälounaan hinta on 51 € / aikuiset Lapset 2-12 v. hinta
Joulujuhla 2023
Oletko suunnittelemassa jouluista juhlaa yhdistyksen, yrityksen, ystävien tai perheenjäsenten kesken. Hotelli Lepolammen perinteinen jouluinen menu sulattaa vaativammatkin Master Cheffit, koska joulukinkkukin paistetaan meillä paikan päällä.
Kotiruokabuffet 26.9-19.10.2023
Tervetuloa nauttimaan herkullista kotiruokabuffettia erittäin huokeaan hintaan. Buffet on tarjolla ma-to iltaisin klo 17:00-20:30. Hinta 11,40 €/hlö sisältäen buffeen lisäksi lämpimiä kasviksia, salaattipöydän, leivät sekä
Kesän 2024 häät
Hei Oletko ensi kesän morsian tai sulhanen? Onko juhlapaikan etsintä vielä käynnissä? Nyt kannattaa tutustua pikimmiten Hotelli Lepolammen ja Hotelli Siuntion tunnelmallisiin juhlatiloihin. Järjestämme ensi